maanantai 23. marraskuuta 2015

Viikko 47: Agilityviikko feat. Mojito

Viikolla 47 oli vuorossa agilityviikko Mojiton kanssa. Tämä oli tämän vuoden toinen viikkotehtävä, jossa Mojito oli suuressa roolissa: keväällä yhtenä viikkotehtävänä oli Mojiton superviikko. Agilityviikon tarkoituksena oli tutustua agilityn maailmaan videoiden ja tietenkin agilityharjoittelun kautta. Agilityviikon mentoreina toimivat opiskelutoverini Ira ja Maija, jotka harrastavat agilitya aktiivisesti. Etukäteen uskoin Mojiton nauttivan agilitysta paljon, koska Mojito tykkää temppuilla ja on ollut aina tottelevainen koira. Lisäksi luminen maasto Joensuussa innostaa Mojitoa huomattavasti, joten ulkoharjoitteluun löytyi innokkuutta varmasti. Omat etukäteisfiilikset olivat lähinnä Mojiton puolesta positiiviset, mutta en osannut etukäteen sanoa innostunko itse tästä lajista.


Agilityviikon aloitin tutustumalla agilityvideoihin ja ensimmäiset treenit saimme viettää Iran tasokkaassa ohjauksessa. Harjoittelimme agilityn ohjaustekniikoita Siilaisen metsässä. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme putkeenmenoa, persjättöä, valssia, takakiertoa, poispäinkääntöä, sylikäännöstä, niistoa sekä niistosokkaria. Putkeenmeno sujui Mojitolta hyvin. Se ei ollut yllätys, koska kotona on putki koko ajan käytössä ja Mojito kulkee siitä mielellään. Persjättö ja valssi sujui melko hyvin, mutta muiden tekniikoiden kanssa alkoi olla jo hieman haastavampaa. Mojito olisi todennäköisesti osannut toimia ja liikkua oikein, mutta minun ohjauksen epävarmuus ja -tarkkuus ei antanut vielä tässä vaiheessa mahdollisuutta puhtaisiin suorituksiin. Ensimmäisten treenien perusteella huomasi sen, että Mojitossa on paljon potentiaalia agilitya varten. Viikon suurimpana haasteena olikin saada minun ohjaus paremmalle tasolle. Sain Iralta viikon aikana kotiläksyjä, kun minun piti tarkastella Iran ja Carman treenivideota ja nimetä sieltä ohjaustekniikoita. Tässä läksyvideon linkki: https://www.youtube.com/watch?v=FkdEVsZp5OE

Mojito pääsi harjoittelemaan lumisessa maastossa.

Tiistaina treenasin Maijan oivallisessa opastuksessa ja jatkoimme siitä mihin Iran kanssa jäimme. Mojito meni erittäin sulavasti putkeen, mutta myös takakierrot ja niistot alkoi sujumaan jo ihan hyvin. Opettelimme myös mm. targetille menoa ja se meni aluksi hieman hapuillen, mutta useilla toistoilla se alkoi menemään viikon aikana varmasti. Maanantain ja tiistain treenien aikana havaittiin, että Mojiton kanssa parhaan lopputuloksen saa jos Mojitoa innostaa ennen suoritusta. Jos Mojito lähti ”paikka”-komennon jälkeen liikkeelle niin suoritus oli joko hidas tai Mojito ei suoriutunut ohjauksesta oikein. Vastaavasti kun Mojitoa innosti ennen suoritusta ja siitä lähdettiin suoraan liikkeelle niin Mojiton suoritus oli nopeampi ja esteet meni oikealla tavalla. Alla on lyhyt koostevideo alkuviikon treeneistä :)



Loppuviikon aikana oli kaksi välipäivää ja ne tuli Mojitollekin tarpeeseen, koska Mojito ei jaksanut keskittyä enää keskiviikon treenissä kovinkaan pitkään. Keskiviikon onnistumiset tulivat lähinnä putkesta ja hypyistä. Mojito arkaili hyppyä aluksi, mutta putken lisääminen hyppyä ennen tai sen jälkeen sai Mojitoon intoa ja vauhtia enemmän. Viikonloppuna harjoittelimme kotona sisäagilitya ja se meni huomattavasti paremmin nyt kuin keväällä Mojiton superviikon aikana. Putki oli normaalisti harjoitteluvälineenä kotona, mutta lisäsin keittiön ja olohuoneen väliin myös hyppypisteen, jonka yli Mojiton (ja minun) piti loikata. Mojito loikkikin mallikkaasti kyseisen hyppyspotin yli loppuviikon aikana. Viikon viimeiset treenit sunnuntaina sujuivat hyvin ja erityisesti takakierrosta putkeenmeno sujui mainiosti. Myös sylikäännös onnistui muutaman kerran melko hyvin. Pientä kehitystä oli siis viikon aikana tapahtunut ja vaikka omat läksysuoritukset eivät menneet kovinkaan hyvin niin opin suorittamaan erilaisia ohjaustekniikoita paremmin. Tässä lajissa on kyllä paljon opeteltavaa ja opittavaa eikä viikon aikana ollutkaan mahdollista edetä kovinkaan pitkälle. Se onkin tämän lajin hienous: vaikka Irakin on tässä lajissa melkoinen taituri Carman kanssa niin heilläkin riittää vielä paljon opittavaa. 

Hyppyeste olohuoneen ja keittiön välissä.

Odotin tätä viikkoa erityisesti Mojiton takia, koska tiesin, että Mojito innostuu agilitysta suurella todennäköisyydellä. En osannut kuitenkaan odottaa, että itse innostuisin agilitysta niin paljon kuin lopulta innostuin. Tähän viikkotehtävään hyvinä verrokkeina on tänä vuonna ollut mm. jooga- ja suunnistusviikot. Vaikka kyseiset viikkotehtävät olivat mukavia niin kumpikaan ei saanut minua innostumaan ihan näin paljon. Ensimmäisten treenien jälkeen minulla oli kova motivaatio ja halu treenata lisää ja mietinkin mitä kaikkea me voisimme Mojiton kanssa oppia. Tiistain treenien jälkeen fiilis vain vahvistui ja vaikka esimerkiksi keskiviikon treenit menivät Mojiton osalta väsymyksen puolelle niin loppuviikon onnistuneet treenit pitivät fiiliksen korkealla. Agilityharjoittelumme jatkuukin vielä koti- ja maasto-olosuhteissa seuraavan parin viikon ajan ennen joululomaa, vaikka viikkotehtäväsuoritus on nyt ohi.


Kävin viikon aikana myös seuraamassa PoKS:in agilitytreenejä, jotta sain parempaa kuvaa minkälaista agilityn harrastaminen on. Treenien seuraamisen ja koko tämän viikon perusteella ei olisi mahdoton ajatus lähteä Mojiton kanssa agilityn alkeiskurssille ensi keväänä. Jatkamme joka tapauksessa siis agilityn treenaamista ensi viikollakin, koska sekä minulla että Mojitolla riittää paljon intoa ja opittavaa tässä lajissa. Eikä tästä Joensuussa olevasta lumimäärästäkään ole hirveästi haittaa: Mojiton saa innostumaan helpommin lumisessa maastossa. Agility on myös erittäin hyvä liikuntamuoto ja luulenkin, että tätä harrastusta monet aliarvioivat liikunnallisessa mielessä. Itsellä ainakin oli jokaisen treenin jälkeen sellainen fiilis, että nyt on tullut urheiltua. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaanhan agility ei ole urheilua, kun taas vastaavasti esimerkiksi saappaanheitto ja kyykkä on. Tästä asiasta on puhuttu mm. HS:n pääkirjoituksessa (21.7.2015): http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437360321303

PoKSin halli sijaitsee Kaislakadulla.

Agilityviikosta jäi hyvin positiiviset fiilikset ja vaikka minulla oli muitakin kiireitä viikon aikana niin se ei suoritusta lopulta haitannut ja Mojitolle välipäivät tekivät hyvää. Muutamat viikkotehtäväsuoritukset (mm. korttitalo-, lenkkeily-, ristikko- ja sudokuviikot) ovat olleet ihan mukavia, mutta viikon jälkeen ei ole tehnyt mieli niitä juttuja enää jatkaa, mutta agilityn harrastaminen jatkuu meillä Mojiton kanssa. Tämän vuoksi ei ollut tarvetta treenata väkisin agilitya joka päivä ja kuten tuli todettua: ei Mojitokaan olisi jaksanut sitä. Hieno laji, tämäkin! :)

Mojito treenasi (koti)agilitya jo vuonna 2011.

Viikko 48: Klassikkotehtävien viikko


Viikolla 48 oli alunperin tarkoituksena ottaa perinteitä kunnioittaen takaperinkävelyviikko, jonka olen suorittanut nimenomaan viikolla 48 vuosina 2009 ja 2013. Luovuin tästä ajatuksesta vähän aikaa sitten, koska en kokenut saavani takaperinkävelystä enää mitään uutta kokemusta. Päätin kuitenkin kunnioittaa vanhoja viikkotehtäviä ottamalla tälle viikolle klassikkotehtävien viikon. Klassikkotehtävillä tarkoitan vuonna 2009 suoritettuja viikkotehtäviä. Tehtävä vaihtuu päivittäin eli viikon aikana tulee seitsemän erilaista päivää. Erona tämän vuoden aiempiin päivähaasteviikkoihin (1 & 2) on se, että nämä päivittäin vaihtuvat tehtävät ovat siis vuoden 2009 viikkotehtävävuodelta, yhtä päivää lukuun ottamatta. Se yksi päivä on klassikkoaineista siksi, koska se on pitänyt suorittaa sekä vuonna 2009 että 2015, mutta lumitilanne ei ole sitä mahdollistanut kumpanakaan vuonna. Kyseessä on siis lumilinnan rakentaminen! :) Samankaltainen viikkotehtävä oli jo keväällä, kun pidin v.2009 viikkotehtävien päiväuusintaviikon, mutta silloin kyseessä oli helppoja ja hieman tylsempiä viikkotehtäviä.

Takaperinkävely herätti huomiota erityisesti v.2013,
mutta tänä vuonna kävelen takaperin vain yhden päivän.

Alustavasti viikon 48 ohjelma on tämänkaltainen: maanantaina on vuorossa taikatemppuja, tiistaina parkouria, keskiviikkona lumilinnaprojekti, torstaina skeittausta, perjantaina suurin klassikko eli takaperinkävely sekä 10 kilometrin takaperinjuoksutesti. Lauantaina on vuorossa yp-päivä ja sunnuntaina toteutan vuoden 2009 viikkotehtävävuoden viimeisen tehtävän eli olen mykkänä koko sunnuntain. Näillä klassikkotehtävillä lähden siis kohti viikkoa 48. Klassista viikkoa kaikille! :)

Skeittiviikon tyylinäyte vuodelta 2009.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti