Viikko 36: Päivähaasteviikko 2

Viikolla 36 oli vuorossa viikkotehtävävuoden toinen päivähaasteviikko. Ensimmäinen päivähaasteviikko oli keväällä ja nyt lähdin tekemään hieman erilaisia ja osittain haastavampia päivähaasteita. Etukäteen olin päättänyt viisi päivähaastetta, jotka olivat istumattomuuspäivä, sokkona kotona-päivä, käsirautapäivä, ”ei saa katsoa kelloa”-päivä sekä salahaasteena ”yesman”-päivähaaste. Päätin seuraavan päivän päivähaasteen ennen nukkumaanmenoa ja päivähaaste vaihtui aina herätessäni. Ensimmäisen päivähaasteviikon blogitekstiin pääset klikkaamalla TÄSTÄ.

Keskiviikkona olin käsiraudat kädessä.

Maanantaina aloitin päivähaasteviikon istumattomuuspäivällä. Idea mukailee viimeaikaisia tutkimuksia, joiden mukaan suomalaiset istuvat aivan liikaa päivittäin. Lisäksi esimerkiksi YLE:n Prisma Studio järjesti vuoden 2014 tammikuussa ”Tuolittoman tammikuun”. Tämä haaste oli hetken aikaa kokonaisena viikkotehtävälistalla, mutta siirsin sen tähän päivähaasteviikkoon. Aamulla herätessäni yritin muistuttaa itseäni siitä, että tänään en saa istua. Aamu lähtikin hyvin käyntiin, mutta ensimmäinen haaste tuli, kun hyppäsin pyörän selkään ja edessä oli pyörämatka yliopistolle. Poljin siis pyörää yliopistolle seisten. Yliopistolla kävi klassinen tilanne uuden haasteen suhteen: unohdin hetkeksi istumattomuuden ja istuin ruokalassa syömään. Ruokailun jälkeen muistin päivähaasteen paremmin kun ensimmäinen ”virhe” oli tehty. Kotiin palattuani käänsin kaikki tuolit pois pöytien läheisyydestä. Iltapäivällä alkoi jo hieman sattumaan alaselkään, kun olin kirjoitellut Rubiikin kuutio-viikon blogitekstiä seisten. Siinä vaiheessa hyödynsin alkuvuoden joogaviikon oppeja ja suoritin vartin mittaisen joogahetken iltapäivän ratoksi. Illalla alkoi istumattomuus jo myös fyysisesti väsyttämään, kun katsoin yhtä maailman historian parasta elokuvaa eli Rocky 4:sta toverini Veikon luona. Jaksoin sinnitellä päivän loppuun asti istumatta ja palkinto odotti kotona, kun pääsi sänkyyn lepäämään. Lopulta istumattomuuspäivän ainoat istumiset tapahtuivat yliopiston ruokalassa (n.15 min) sekä yksi lyhyt muutaman sekunnin istahtaminen kotona päivällä. Muuten maanantain päivähaaste onnistui hyvin ja pyrin istumaan päivähaasteviikon aikana mahdollisimman vähän, vaikkei tämä haaste enää jatkunutkaan muina päivinä ”virallisesti”. 

Tuolit kasassa.

Tiistaina oli viikon ainoa salahaastepäivä. Tämän haasteidean otin vuoden 2009 viikkotehtävästä, jolloin vietin Jim Carreyn tähdittämään Yes Man-elokuvaan perustuvaa ”Yesman”-viikkoa eli vastasin kaikkiin pyyntöihin kyllä. Toteutin tämän päivähaasteen jo aiemmin tänä vuonna juuri v.2009 päiväuusintaviikolla, mutta halusin ottaa tämän vielä kerran uudelleen. Vuonna 2009 tilasin mm. APU-lehden itselleni puoleksi vuodeksi, kun puhelinmyyjä soitti kyseisellä viikolla. Yksittäinenkin yesman-päivä on haasteellinen, koska monet asiat mitä sinulta kysytään, voivat johtaa päivää täysin eri suuntaan kuin silloin jos on mahdollisuus sanoa myös ei. Tiistaipäivän aikana tulikin paljon erilaisia tilanteita, joissa olisin saattanut normaalitilanteessa sanoa ”ei”, mutta koska nyt ei ollut vaihtoehtoja niin päivä mentiin myöntyvällä linjalla. Toisaalta tiistaina oli helppoa toimia, kun ei tarvinnut tehdä itse päätöksiä. Päivän aikana kävimme Veikon kanssa pitämässä pienen puheen liikunnan sivuaineen aloittaneille opiskelijoille, kun meitä tultiin siihen pyytämään. Lähdin myös Veikon, Mikon ja Henun kanssa käymään salilla ja iltapäivällä lähdin heittämään frisbeegolfia. Sain tilattua ilmaiset sukka- ja bokserinäytteet, kun puhelinmyyjä soitteli sopivaan aikaan... Tässä päivähaasteessa alkoi olla samanlainen maku kuin alkuvuoden legendaarisessa ”Noppa ratkaisee”-viikkotehtävässä. Tosin tässä ei ollut vaihtoehtoja kuin yksi ja se oli myöntyvä kyllä. Illalla kävimme istumassa iltaa JetSetissä ja tulihan sitä käytyä myös Ilonassa illan hämärtyessä. Päivä olisi voinut olla hieman erilainen ilman tätä päivähaastetta, mutta kokonaisuudessaan tiistai oli aamusta alkaen erittäin mukava, joten ei tästä ainakaan mitään haittaa ollut. Kyllä vain.

Kädessä oli muistutus päivähaasteesta.

Keskiviikkona oli viikon odotetuin haaste vuorossa, kun laitoin käsiraudat käteen ja yritin elää niiden kanssa päivän. Aamupäivän ajan minulla oli vielä hikinauhaside kädessä, mutta kyllä nekin rajoitti elämää lähes saman verran kuin oikeat käsiraudat. Oikeat käsiraudat sain käyttööni päivällä, kun hain ne opiskelutoveriltani Mikolta. Oikeat käsiraudat olivat hikinauhasidettä raskaammat ja käsien liikkuvuus suppeampi, joten päivä muuttui haastavammaksi. Tämäkin oli alkuperäisideana kokonaisen viikkotehtävän mittainen ja olisin toki voinut pitää käsirautoja viikon ajan, mutta käsirautojen kanssa kaupungilla ihmisten ilmoilla liikkuminen on sen verran arveluttavaa, että järkevämpää kun kyseessä oli ”vain” päivähaaste.

Päivän suurimmat jännityksen paikat olivat kauppakäynnit sekä polkupyörällä ajaminen. Yksi pyörätiellä vastaan tullut poika huusi isälleen minun käsiraudat nähtyään: ”Isi, tuolla miehellä on käsiraudat!”. En jäänyt katselemaan taaksepäin mikä oli isän reaktio vaan jatkoin matkaani. Samalla matkalla minun pyörästä tippui ketjut sopivasti parkkipaikan vieressä ja pysähtymispaikan vieressä olleessa autossa oli mies, joka huomasi minun käsiraudat ja otti puhelimen käteen sen jälkeen. En jäänyt seurailemaan tilannetta sen tarkemmin vaan laitoin ketjut nopeasti paikoilleen ja jatkoin matkaani. Käsirautapäivä eteni aivan tappiin asti, mutta loppuillasta vaihdoin jälleen käsiraudat hikinauhasiteeseen, ettei vain käy mitään vahinkoa. Muutamat kaverit kokeilivat käsirautoja myös ja olivat aluksi innoissaan, mutta totesivat saman minkä minäkin: käsiraudat alkavat melko nopeasti ahdistamaan. Paitaa vaihtaessani otin käsiraudat pois, mutta muuten pidin joko nauhaa tai käsirautoja heräämiestä nukkumaanmenoon saakka kädessä. Haastavinta päivässä oli wc-käynnit ja housujen vyön kiristäminen. Pyörällä ajaminen sujui yllättävänkin sutjakkaasti, kun laittoi vain kädet toiselle puolelle tankoa. Tanssiminenkin on melko helppoa, joskin liikkeet jäävät pakollakin melko yksipuoliseksi. Rubiikin kuution selvitin kolmessa minuutissa, mutta siinä käsien liikkuvuus ei ole muutenkaan kovinkaan suuri. Olihan tämä yksi typerimmistä viikkotehtäväsuorituksista tähän mennessä, mutta hauskaa oli. Taas.

Kaveritkin pääsi testaamaan käsirautoja.

Torstaina oli vuorossa pelkästään kotona suoritettava haaste: kotona ollessani olin koko ajan sokkona. Aina kun tulin kotiin niin laitoin pipon päähän ja pipo pysyi silmillä aina siihen asti, kunnes poistuin kotoa. Koti on onneksi sen verran tuttu paikka, että tiesin missä mitäkin on ja mitä pitää varoa. Päivän huippuhetkiä oli ne hetket, kun poistuin kotoa ja sain näkökykyni takaisin. Päivän aikana kävin yliopistolla syömässä ja käytin Mojitoa kolme kertaa lenkillä. Muuten päivä oli yksi koko elämäni ankeimmista ja ahdistavimmista. Päivän aikana katselin/kuuntelin telkkaria ja tein mikroruokaa, mutta paljon muuta ei oikein voinut tehdä. Aika kului erittäin hitaasti ja meinasin jo monta kertaa luovuttaa päivän aikana, mutta sinnittelin päivän loppuun asti ja mietiskelin miten rankka elämänmuutos olisi se, jos yhtäkkiä sokeutuisi. Tämä ei ollut missään tapauksessa mukava päivähaaste ja odotinkin alusta asti vain, että päivä päättyy ja herään uuteen päivään. En halunnut kuitenkaan helpottaa tätä suoritusta sillä tavoin, että olisin ollut koko päivän kodin ulkopuolella. Opettavainen päivähaaste tämä oli kaikesta huolimatta. Tietyllä tapaa sanattomaksi vetää.

Sokkoilu oli tähän mennessä ahdistavin viikkotehtäväsuoritus.

Perjantaina keräsin luonnosta kaikki roskat mitkä silmääni osuivat. Ainoana poikkeuksena oli ne matkat, jotka tein pyörällä eli kun kävin yliopistolla syömässä ja pelaamassa futista sekä illalla pyöräillessäni kaverin luokse katsomaan Huuhkajien voitokasta Kreikka-peliä. Päivän aikana tuli huomattua nopeasti miten paljon löytyy pieneltäkin matkalta roskia. Suurin osa vastaan tulleista roskista oli karkkipapereita. Mielenkiintoinen seikka oli se, kun kuljimme Mojiton kanssa illalla samasta paikasta kuin aamulla ja samalle matkalle oli tullut päivän aikana uusia roskia. Tämän päivähaasteen anti jäi pieneksi, mutta onpahan nyt Joensuussa edes yhden pussillisen verran vähemmän roskia luonnossa.

Aamupäivän roskasaldo.

Lauantaina yritin opiskelutoverini Sailan ehdottomaa haastetta eli ”Älä katso kelloa”-päivää. Käänsin perjantaina kaikki seinäkellot pois näkyviltä ja laitoin kännykän ja tietokoneen kellot myös näkymättömiin. Päivän aikana tuli huomatttua, että nykyään on erittäin haastavaa olla näkemättä kelloa missään. Pystyin välttämään kellonajan näkemistä klo 14.14:ään saakka, mutta kun avasin tietokoneen niin Windowsin aloitusnäytössä oli isolla kellonaika enkä osannut sitä varoa. Olin perjantai-iltana piilottanut tietokoneen alareunassa olevan kellon, mutta aloitusnäytön kelloa en muistanut. Siinä vaiheessa olin arvellut kellon olevan jotain klo 13-14 välillä, mutta hieman olin jäljessä oikeaa aikaa. Kellonajan hahmottamisen haasteena oli se, kun minulla ei ollut herätyskelloa soimassa joten heräämisaikaa en tiennyt ollenkaan. Iltapäivällä lähdin käymään Citymarketissa ja ihmismäärästä päätellen kello oli siinä vaiheessa noin 17. Lopulta se oli melko lähellä totuutta, koska spoilaannuin toisen kerran päivän aikana klo 18.08, kun luin whatsapp-viestin enkä muistanut peittää viestin lähetysaikaa. Illalla lähdin käymään kaverin synttäreillä ja viimeistään Susijengin pelin alkaessa olin kartalla kellonajasta, koska tiesin että peli alkaa iltakymmeneltä. Minulla ei ollut lauantaina synttäreiden lisäksi muuta ”pakollista” menoa, joten sinällään pääsin helpolla tämän päivähaasteen suhteen. Kellonajan arvioinnissa käytin aurinkoa ja illan hämärtymistä apuna ja melko hyvin olin kartalla kellonajoista päivän aikana. Olihan tämäkin tavallaan melko mielenkiintoinen päivähaaste. Nykymaailmassa vain on vaikea enää välttyä kellonajan näkemiseltä.

Tietokoneen kello peitettynä.

Sunnuntaina oli vuorossa Twitter-haaste. Tavoitteena oli päästä Susijengin EM-kisamatsissa Israelia vastaan twiitaten tv-lähetykseen ja siinä sivussa voittaa kisapallo. Twiittasin ennen peliä yhden twiitin ja se pamahtikin ruutuun juuri ennen ottelua. Kisapalloa ei edes arvottu lähetyksessä kenellekään, joten palkinto jäi saamatta. Kyseinen suoritus kruunasi tämän vuoden toisen onnistuneen päivähaasteviikon. En sunnuntaiksi tämän suurempaa haastetta halunnutkaan. 

#emkorisyle

Tämä toinen päivähaasteviikko oli haastavampi ja tavallaan monipuolisempi viikko kuin kevään ensimmäinen päivähaasteviikko. Viikko olisi ollut hieman erilainen ilman näitä päivähaasteita, mutta omalla tavallaan näiden päivähaasteiden kautta viikko oli hieman mielenkiintoisempi. Vaikka kaikki haasteet eivät olleet erityisen mukavia niin tehtäväsuorituksena koin onnistuneeni tässä viikkotehtävässä hyvin. Torstain kokemus oli kaamea, mutta onpahan sekin nyt koettu. Keskiviikon käsirautapäivä on sellainen päivä, jota voi muistella vielä vuosienkin päästä. Olihan se typerää, mutta hauskaa.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille! :)